sunnuntai 8. toukokuuta 2011

Matkalla maailmalla

Kolmas päivitys tälle yölle pitää sisällää pienen kurkistuksen tulevaan; uskalsin viimein lähteä mukaan Korukoplan (seitsemänteen) haasteen, pari kierrosta olenkin jo seurannut sivusta! Tällä kertaa ideana oli "Matkustan ympäri maailmaa". Mags emännöi kiertuetta, ja pääsemme käymään korujen muodossa kahdessatoista eri paikassa. Minun silmääni osui opiskelualaanikin (tavallaan) hipova Pääsiäissaari. Toteutustapakin oli vapaa, kunhan lopputulos on vain koru.

Tässä siis jotain tuulahduksia suunnitelmaan. Otin kuvia jo vähän pidemmällekin edenneestä työstä, mutta kamera oli syönyt ne. (Olisi kaiketi pakko ostaa uusi kamera, onhan tuo jo viitisen vuotta palvellut!) Sen verran voin vielä vinkata, että jotain ihan uutta kokeilin (lopputuloskin sen mukainen) mutta jostainhan se on aloitettava. :)

Kannattaa seurata muidenkin osallistuneiden blogeista homman edistymistä, Ninni jo ehti aloittaa omalla sneak peakillaan.

7 kommenttia:

  1. Minusta tämä on niin kihelmöivän jännittävä haaste taaskin!
    Mukavaa äitienpäivä-sunnuntaita!

    VastaaPoista
  2. Hyvää sunnuntaita Magsillekin! Korun edityminen on paussilla, kunnes saan yhden tilaamani paketin kotia, on taas kaikenaista korun teko materiaalia tulossa (tällä kertaa Sysimaasta). On vaan kyllä hauska idea tässä, tykkäsin heti! Koru on vaan pakko saada pian valmiiksi, minulla kun alkaa työt reilun viikon päästä. Vihdoin minut valittiin kaivauksille, joista saa jopa palkkaa!

    VastaaPoista
  3. Odotan innolla, mitä taiot helmistä!! Tuo väri olisi ainakin allekirjoittaneelle hankala väri toteuttaa mitään. Believe me! Oon joskus yrittänyt ;)

    VastaaPoista
  4. Hei, mainiota nuo työkuviot, Nafisan! Onko kotomaassa vai kauempana?

    VastaaPoista
  5. Ninni: Minäkin odotan innoissani! Kunhan saan valmiiksi, niin on ekä tuon värinen, ja tuolla tekniikalla tehty koru. Helmet sain Marjon vintagekoru-blogin Marjolta. Keltainen ja vihreä on vaikeita värejä.

    Mags: Suomesta, itseasiassa Oulusta, ei edes kauhean kaukana keskustasta, bussilla pääsee, kun vaihtaa keskustassa.

    VastaaPoista
  6. voi kuinka upeita helmiä ! aivan erikoisen ja mielenkiintoisia muotoja ! seuraan mielenkiinnolla ! jes!

    VastaaPoista
  7. Kiitos kommentistasi, marjo, sain nämä mysteeri kiveä olevat helmet kaimaltasi Marjo A:lta, sanoi, että jos ei miellytä, saa heittää roskiin. Mutta nämä olivat mielestäni aivan upeita! ♥

    VastaaPoista