maanantai 29. marraskuuta 2010

Paketti

Jaana-siskolta. Paljon olikin mukaan mahdutettu, mm. seuraavat:


Pari mangaa, kylpy terälehtiä, tarroja, erilaisia lahjuksia (mm. kaarnasydän kaulakoru ja keraaminen tassuriipus), nahkanauhaa/lankaa, nappeja ja korjattavia koruja.

Sinisen pussukan päällä yli 20 vuotta vanhoja luonnonhelmiä, itäisen maan vanhan kirjetuttavan lahjoittamia. Kreetan lomamatkan koruja ja siskonpojan rikkoutunut kännykkäkoru.


Virpi-siskon vanha paita, Jaanan kautta kulki nyt minulle, ajattelin hameen tehdä siitä :)

lauantai 27. marraskuuta 2010

Tuunauksia ja sadas blogipäivitys!

Jaana-sisko antoi joskus minulle sellaisen ruskean pitkähihaisen paidan, jossa kaula-aukkoa reunustaa helmikirjonta ja vaikka materiaali paidassa onkin ihana, on se avaran aukkonsa vuoksi (ja vähän mummomaisen kirjontansa takia) jäänyt kaappeihin pyörimään vuosiksi. Nyt sitten purin helmet ja hoksasin, että sehän on hyvää materiaalia boleroon/hihakkeeseen, noita pitkiä hihoja kun minulla ei liikoja ole (ja nyt kun saan vanhalta kämpltä kamat tänne, saan mm. pussillisen tuunattavaa vaattta uusiokäyttöön!) Tulee stten pussukkaa, housua ja hametta :) Ohjetta yritin etsiä netistä, mutta aika köyhältä saalis vaikutti, tämä on paras, ja sekin vain kuvallinen, muttei kovin vaikeaa voine olla?

Alla vielä kuva paidasta, vähän ennen kuin sain helmet irti. (Nekin pääsevät kiertoon).

maanantai 22. marraskuuta 2010

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Napista naista... Sekä arvontaa

Tein vielä pari nappikorua:

Tämä on minun! ♥
Runollinen nimi, pitkällisen harkinnan jälkeen :)

 Kuvassa värit muuttuivat ihan täysin, on oikeasti p-a-l-j-o-n punaisempaan vivahtava!

MYYTY!

Niin, ja se arvonta (ei taaskaan minun, valitettavasti. Odottelen, että saan 10 lukijaa ja sen kunniaksi on jossain vaiheessa arvontaa!). Tulipa vaan vastaan seuraamassani Piiskun korut ja kortit blogissa. Alla kuva arvottavasta korusta, linkin kautta pääsee katsomaan lisää tietoja arvonnasta!

 

perjantai 19. marraskuuta 2010

Lady in red

Virkkasin paksusta rihmasta 2mm koukulla kolmikerroksisen kaulakorun itselleni. Nappeja jäi vielä ainakin toiseen samanlaiseen. Aluksi ajattelin, että kerroksia olisi 1-5, joten kolmen kohadalla ajattelin (nauhojen mennessä sotkuun) lopettaa tässä vaiheessa. Lisäsin vielä söpön rusetin reunaan, tuomaan naisellisuutta sekä auttamaan nauhojen järjestyksen ylläpitämisessä. :)

torstai 18. marraskuuta 2010

Rautalangasta vääntäen

Pari nopeaa korentoharjoitusta (vasemmanpuoleinen ihan eka, huomaa että toinen on jo paljon mallikkaampi!):


Näistä voinee tehdä riipuksia, kukkatikkuja tai vaikka ihan vaan koristeita, materiaalia löytyy vielä useampaankin :)

Tässä vielä kuvaa koko illan näpertelyistä:

tiistai 16. marraskuuta 2010

Yötä vasten

Illan puhdetyöt:

Turkoosia ja puuta.

Simpukkalaattoja, siemenhelmiä sekä (ikävä kyllä) muovi- ja keraamisia helmiä.

maanantai 15. marraskuuta 2010

Purkuvimma

Tuli tuossa viimeviikolla pakottava tarve purkaa joitakin tekemiäni koruja. Olivat jääneet ikävästi hampaankoloon hiertämään. jattelin, että jonkin aikaa haudottuani asioita, saattaisin nähdä korut paremmassa valossa, mutta ei sellainen, jonka huonoksi kokee paremmaksi muutu ihan pian. Tai ollenkaaan. Noh, merkitsen sitten vaan noihin kuviin ne, jotka on purettu.  Voihan se olla, että joku tykkää niistä vanhoista versioista.

tiistai 9. marraskuuta 2010

Tilauskoru ja muuta

Cernit mustekala.
Piti saada itselle tämä aika populaari kaulakoru.
Joten tein sen itse :)

Sininen uni, lasi- ja siemenhelmiä sekä siniset tähdet.
Setti, jossa kaulakoru, rannekoru ja korvakorut.

Tämä on siis se tilauskoru.
*rumpujen pärinää*
Yöpuu, Elämänpuu mustilla kivillä.
On matkalla omistajansa luo :)
Toivottavasti miellyttää!

Ostin Ingman-tarralla varustetun muistilapputelineen Toppilan kierrätyskeskukselta huikeaan 5 sentin hintaan. Pakkaillessani muuttotavaraa löysin tuon pikkuhiiren, joka on tullut joskus Jaana-siskon mukana ja ajattelin piristää tätä vähän söpöydellä. Ja nyt se on aivan ihana! ♥

maanantai 8. marraskuuta 2010

Have a nice day

Ts: Kirpparilla :) Tosi ihana päivä takana. Kävin irtisanomassa asuntoni (solu) jotta voin muuttaa Rikun luo (viimeinkin) virallisesti ja käytiin samalla kirpparikierrostamassa, haettiin Stockalta grillikylkeä, ituja ja chapata-leipää (näin ainakin kyltin mukaan) sekä jälkkäriksi valkosuklaa vaahtoa ja katsottiin kotona "How to train your dragon"-leffan. Kokonaisuudessaan ihan loistava päivä! Ihastelinhan minä myös Suomalaiseen kirjakauppaan tulleita ihan kohtuuhintaisia lasihelmiä, aivan ihania ja hyvälaatuisia, harmi kun en löytänyt suosikkivärejä. n. 4cm nauha 4,50e. Kolme pakettia korvakoukkuja (platina) tosin tarttui mukaan a´1e.

Kuvassa saaliista:


Sinisiä lasihelmiä ja tähtiä. Simpukoita valkeana ja turkoosina. Siemenhelmiä, puuta ja kiveä (vihreät helmet, todennäköisesti malakiittia!). Vasemman alaeunan rannekorut (6kpl) ostin noiden roikuvien sydänten takia (12kpl). Näin myös ensisilmäyksellä ihan ekoissa looseissa sellaisen korun, joka teki mieli ostaa vaikka hintaa olikin 7e, hematiittia. Teki tiukkaa jättää se pöydälle!

torstai 4. marraskuuta 2010

Ikuinen kirsikkapuu

Tein tänään vielä yhden Elämänpuun, tällä kertaa ruusukvartsista. Kirsikkapuuhan se siellä :) Näpräsin myös ikuisuus-ketjun.

MYYTY

Materiaaleja riittää vielä hyvin pariinkin, joten tilaamalla saa :)

Cernit muovailua - tauon jälkeen

Tällä viikolla nousi taas pintaa halu muotoilla Cernitistä. No, eilen vihkossa hahmottelin kaikenlaisia eläimiä yms. mitä haluaisin tehdä... eikä ne kaikki sitten massasta oikein onnistuneet. Mutta jotain kuitenkin sain hyvääkin aikaiseksi :) Ainakin itse tykkäsin. Alla kuvia lopputuloksesta. helmiä ja riipuksia.






Elämänpuu + blogiarvontaa!

Vääntelin vielä illalla pari Elämän puuta ja bongasin arvonnan! Helmitarinoiden Gesi viettää bloginsa synttäreitä ja arpoo aivan valloittavan korun, joten kaikki nyt sinne palautetta antamaan. Lisää ohjeita linkin takaa löytyvällä sivulla.

Nyt puihin:

Vähän tällainen Halloweenin jälkitunnelmissa:
lehdetön syyspuu ja pieni lyhty.

Tämä on vähän keväisempi tapaus.

Poikaystäväkin ihastui Elämän puu-koruihin ja tahtooi itselleenkin sellaisen, harmillisesti nuo kiven sirut (en tiedä mitä kivilaatua ovat) loppuivat tai ainakin muutamaa hippua vaille. Jospa vaikka jouluussa Rikun äidin luokse Helsinkiin mentäessä joulua viettämään löytäisin kukkarolleni sopivaa ostettavaa (ts. lisää kivisiruja [yms.], ehkä tummemman vihreänä tällä kertaa) sikäläisistä koruliikkeistä (BTW: osaako kukaan ehdottaa MINNE kannattaa mennä?)

Tahtonut aina tehdä Elämän puun, ja nyt innostuin tekemään nuo ja lisääkin tiedossa. Ei ollenkaan niin vaikeaa kuin kuvittelin. Alumiini sopi hyvin ulkokehään, pehmeä taivutella, ihokosketuksesta tosin en tiedä, mutta vaatteiden kanssa ei varmaan ei-allergisilla ole ongelmaa. Se on vain niin paksua, ettei ole mitään hyötyä lähteä kaksin kerroin taittamaan aukon peittämiseski, onneksi keksin lähteä vääntelemään suuaukkoa mutkalle, ja nättiä jälkeä tuli ainakin omaa -ja Rikun- silmää se miellytti.

keskiviikko 3. marraskuuta 2010

Onneksi koruilulla ei ole deadlinea!

 Taas koruilua lomaviikon jäljiltä ja alkuviikolta.

Joululahjoja, hys hys ;)
Samalla vähän uutta kuvauskokeilua Rikun äidin Thaimaasta tuomien suola ja pippurisirottimien kanssa. Söpöt apinat, jotka halaavat toisiaan. Sopivat niin hyvin väriteemaan.

 Kukkanappi. Nappeja, metallilankaa, siemenhelmiä.
Idea: Lankasydän-blogista.
Taakse vielä kiinnityssyteemi, niin saa rintakoruksi.

Se suurin uhraus oli tietenkin ateistina tehdä ristikoru. Tosin kävin kyllä aikoinaan rippikoulun ja yhden siskonlaopsen tätikin olen (enemmän tai vähemmän huonolla menetyksellä). Ja jo toinen blogini ristikoruista (tosin se edellinen oli lähinnä Halloween-tyyliseen pukuilotteluun tarkoitettu). Josta tulikin mieleeni, että lauantaina olisi tiedossa arkeologien Halloweenpippalot. Pitäisiköhän tuota mennä, vaikkei leffaan perustuvaa asua olekaan. 


Korvikset, jotain uutta, jotain vanhaa... No ei kuiteskaan ole naimisiin menossa kukaan. Vielä. Vaan tarkoitan sanoa, että avaimet ovat mummon perintöä, koukut ovat uusia. Tuli vaan tämä kuuluisa naimisiin menoon liittyvä perinne mieleen. Omat, siniset ja lainatut jäi vaan pois rimpsusta.

Meinasi tämä jäädä kokonaan pois postauksesta.
Kuva nimetty osusvasti kuvassa olevien kirjainemelenttien mukaan, verraten eBayta. Playboy-pupu tuli aikoinaan (uskomatonta mutta totta) Kinder tms. yllätysmunasta! Onneksi minä sain sen, eikä kukaan siskon lapsista. Taustapuolella oli sellainen outo kiinnityssysteemi, jonka päättelin olleen tarkoitetun napille, eli nappi ujutettiin sellaisen muovikuoren sisään. Postin sen ja liimasin tavallisen rintakorupohjan tilalle. Omaan käyttöön pääsee. Kännykoru on myös joululahjaosastolle, joten se. joka luulee saavansa tämä laittakoon silmänsä kiinni tässä vaiheessa :D