maanantai 30. tammikuuta 2012

Lauran korttihaaste #20

Ohjeen mukaan mentiin, eli toivottiin mustaa, valkoista ja pitsiä. Tässä minun korttini. Neidon mallinen kortti sai inspiraationsa aivan toisenlaisen kortin kanssa näpertelystä, kääntelin palasia käsissäni ja näin potentiaalia muodoissa. Skanneri vääristää hiukan, mutta mennään tuolla. Kamera on jo pakattu laukkuun huomista lentoa ajatellen.


sunnuntai 29. tammikuuta 2012

It's all about the Vintage-haaste #11

Tällä kertaa haasteessa on luonnos.
   
Kortissani luonnos on nähtävissä varsin selkeästi. Keskellä on Vintage-kaunotar helmikehyksellä, pohja ja kukkapaperi sekalaisesta skräppäys- laatikosta, poikittainen paperisuikale on 1960-luvun ruotsi-ranska sanakirjasta, leimakuva ja teksti "My heart is yours for all Eternity" sekä muutama nappi, joita lisäsin luonnoksen ulkopuoleltakin.

Villakeijun kortteiluhaaste: 53

Haasteen aiheena on tällä kertaa Vintage-tyylinen ystävänpäiväkortti
  


Korttiin olen käyttänyt vanhoja kirjan sivuja (jämäpaloja "tilkkuina"), mainoskortista revityn neitokaisen, nappeja (tavaramerkkini kirjan sivujen kanssa), käytetyn postimerkin, Papermanian rusetin ja suklaasydämen foliokuoren.

lauantai 28. tammikuuta 2012

Punahilkka

Löysin ihan sattumalta aivan ihanan käierrätysvaate idean. Villapaidoista yms. tekstiileistä ommeltuja takkeja. Ihania! Suosikkejani ovat punainen ja ruskea. Sitten kun osaisi itsekin tuollaisen tehdä. :D

      
Seuraavat kolme löytyvät Etsystä.


keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Kaunista ja yksinkertaista

Tein itselleni kaksi pääosin puuhelmistä koostettua, samankaltaista  pitkää, lukotonta kaulakorua, osittain Muistojen korut-kirjan inspiroimana. Ensimmäisessä on erikokoisia ruskeita puuhelmiä, puusta veistetty leijona ja sulkakoriste. Toinen koru jatkaa samalla linjalla. Helmet ovat mustaa ja maalamatonta puuta, riipus on tehty lankarullasta liimaamalla sen päälle pala vanhaa kirjan sivua (vuodelta 1916) ja lisäämällä tähänkin sulkakoristeen.

 "Serengeti"
    
"Librarian"

perjantai 20. tammikuuta 2012

Amigurumikuumeessa

Pinkin pupun jälkeen jäi vielä halu virkata lisää. Niinpä tein tämän valkoisen otuksen. Se näyttää jonkin manga-pokkarin sivulta lennähtäneeltä, korvillaan lehtävältä fantasia/sci-fi söpöliiniltä. (Tämän lisäksi tein Kirbyn, Hayao Miyazakin leffoista tuttuja nokipalleroita ja ison pupun, mutta ne ovat vielä keskeneräisinä työpöydällä).

 Edestä...
   
...ja takaa

tiistai 17. tammikuuta 2012

Söpö amigurumi pupu

Tein tänään elämäni toisen amigurumin. Tämä on pupu, pinkki. Ihana! (Vaikka itse sanonkin.) Tähän sain inspiraatiota Murattinurkasta (ihastuttavan niminen blogi!). ♥


sunnuntai 15. tammikuuta 2012

Hammaskeijun painajainen ja muita kertomuksia

 Joskus muinoin Kuopiossa asuessani ostin käsityömessuilta mm. fossiileja ja tämän hain hampaan. Jonkin aikaa olen nettiaalloilla surffaillut ja ihastellut näitä hammas-riipuksia ja pitihän sitten itsellekin tehdä sellaisen. Kieputtelu hopeoitua kuparia, nauhassa mustia pieniä puuhelmiä, mustaa luuta ja uudelleen sulattamalla helmiksi muotoiltua muovia.
    
 Keltainen piriste. Lego-palikka kaulakoru. Korurengas ja ruuvi nikkelitöntä metallia, paksu musta vahattu puuvilla nyöri. Vapaana! 4€
  
 Korvis-tilaustyöt ystävälleni E:lle. Hän tahtoi neljä kuvan väreissä olevaa Lego-korvista, joista muodostaa itse pareja, sekä keltaiset nappi-tappikorvikset.
   
 Lankarullakorviksia. Kirurginteräskoukut, korumetallinen nikkelitön rengas, kieputtelu hopeoitua kuparia. Lankarullan päissä mustat napit. Siniset ja harmaanruskeat vapaana, punaiset omat. 3€
  
 Tämän piti olla pöllö, mutta omaan silmään tämä on enemmänkin hamsteri. Otus on tehty pääosin huovasta. Kiinnitys hakaneulalla. Prototyyppi.
  
 Pöllökorvikset vihrein muovikristallein. Tämä pari on minun.
Harmillisesti muovia, lasi olisi sopinut tyyliin paremmin, mutta omassa käytössä menee noinkin. :)
 Itämaista eksotiikkaa. Helmiostosten kylkiäisinä tulleet naamat, jotka kokosin itselleni korviksiksi.
    
Leikin myös vähän korutohtoria (vrt. nukketohtori). Alempi koru, jonka olen vuosia sitten ostanut kirppikseltä voi heikosti. Siitä puuttui kaksi välirengasta. Onneksi omista varastoista löytyi kaksi sopivan väristä ja kokoista rengasta tähän. Takana on leimat U9, Sweden, K.L.N. ja LENN (tai TENN) - jos joku tietää noista lisää niin kertokaas! Oman myöhemmän tutkimuksen mukaan voisi olla, että TENN olisi ruotsia ja tarkoittaisi tinaa ja U9 vuotta 1970.

Toinen potilas on Kalevala Korun Jadesoturi-elokuvaan oheistuotteena tehty riipus. Sen mukana tuli vain pätkä nahkanauhaa, joten vähälle käytölle tämä jäi. Nyt laitoin tuon mokkkanahkanauhan (papukaijalukolla) pronssin kaveriksi, pitää katsoa vielä jos toisenlaisen vaihtaa, saa nyt olla noin.

lauantai 14. tammikuuta 2012

Näin minä lahjoin läheisiäni

Viimein joululahja postausta!
  
Jaana-sisko sai seuraavat:
  
 Ruskeita helmiäislasihelmiä ja herkkä kukka kaveriksi.
  
 Vihreää! Helmiäislasihelmiä ja vihreäksi värjättyä korallia.
  
 Edellinen avainnauha oli sanonut työsopimuksensa ja tällaisen yksivärisen nopsasti tein tilalle, jospa hetken aikaa kestäisi. Puuhelmiä ja ruusu.
    
 Tämä koru oli aluksi vaiu tuo pieni hematiitti-rengas/helmiäishelmi riipus. Sen ympärille kehitin toivomuksen mukaisesti "ei lasten koru" tyylisen pidemmän nauhan. Valkoisia/kirkkaita, pieniä lasihelmiä, mintun vihreää kissansilmälasihelmeä, hematiittia ja helmiäistä.
  
 Isoja puuhelmiä.
  
 "Varakenkä" Puuhelmiä ja puukenkäriipus.
  
 Huopapalleroita, tummaa, vaaleaa ja maalaamatonta puuta.
     
Muut korut
  
 Pihlalle. Vaaleanpunaista helmiäishelmeä, vahahelmiä ja muutama ruusuhelmi.
  
 Nellille ja Pihlalle perhosriipukselliset pinkit puuhelminauhat.
     
 Nellille sinisiä muovi-tähtiä mustien puuhelmien ja sinisen lasin kanssa.
  
 Nellille silmähelmiä ja koira-lamppuhelmi.
  
 Rikun äitille sininen pitkä helminauha. Valkoista muovia ja sinistä lasia.
   
      Äidille. Pitkä, kullanvärinen kaulakoru. Tätä voi kieputtaa vaikka neljä kertaa kaulaan sillä yksinkertaisena roikkuu nilkoissa asti! Eleganttia yksinkertaisuutta.
   
 Avaimenperiä. Kissa ja shakkinappula Ilarille, Converse Nellille.
  
 Huivikoruja Jaanalle. Vasemmalla puolen käytetty turkoosia luuta ja mokaiitti-siruja. Sakset Balinhopeaa Oikealla puolen tummaa kultakiveä. Kieputtelu hopeoitua kuparia.
  
Korvakorukokoelma. 
   
  1. Huopapallerot (Jaana)
  2. Kookoslaatat (Jaana)
  3. Kissanpäälasihelmet (Jaana)
  4. Maitokahvinväriset lankapäällysteiset helmet (Jaana)
  5. Lego-palikat (Nelli)
  6. "Kattokruunut" (Nelli)

sunnuntai 8. tammikuuta 2012

Muistojen korut

Sain Jaana-siskolta joululahjaksi Muistojen korut (Johanna Vireaho, Sari Tammikari) kirjan. Kerrankin koruntekemisen opas, jota olen jaksanut lukea alusta alkaen, sillä yleensä ohitan työvälineet ja tekniikka osuudet ja menen suoraan selailemaan korumalleja. Tämä kirja on varsin hyvin kirjoitettu ja innostaa paneutumaan - korumallit ovat myöskin todella inspiroivia ja puhuttelevat minua. Suosittelen lämpimästi vaikka lainaamaan kirjastosta, jos ei omaksi halua ostaa. Tässä vielä linkki, jonka takaa Juju-kerhosta löytyy vähän maistiaisia kirjasta.
   

keskiviikko 4. tammikuuta 2012

Talvisia asusteita

 Sain tänään viimeinkin valmiiksi kissa-pipon, jonka jo jokuaika sitten aloitin, mutta jäi kesken langan loputtua. Nyt sitten viimeistelin Helsingin kirppareilta löytyneillä langoilla (valkoista samettilankaa ja kapeaa mustaa fleece-kudetta). Tulipa kerrankin tehtyä pipo, jota pystyn jopa käyttämään! Hiukset hienosti kiharalla myssyn alta kurkistaa.
  
 Jaana-sisko taituroi toiveestani Totoro-henkisen pipon. Siinä on naama, korvat ja pitkät tassut, jotka voi kietoa kaulaankin huiviksi. Ihana! ♥ 
    

 Virpi-siskolta tällainen punahilkka-tyylinen kiedottava huivi/hattu, ja vaikka leopardi-kuosin luulisi vanhentavan niin tässä oli kivaa asennetta. :) 
     
Kirpparilöytö tämäkin, hintaa alle 2e. Oli pitkä, rypytetty fleece-huivi, jonka käsin ompelin yhteen tuubiksi. Stockholm Design House-merkkinen.