perjantai 6. toukokuuta 2011

Kupariperhonen ja jotain muutakin

 Tämä on ensimmäinen tällainen kupari/messinki koru, jonka olen tehnyt. mukana myös muutama muovivahahelmi. Alemmassa kuvassa lähitarkkailua riipuksesta.

 Tässä toinen samaa tyyliä, metallia nyt vain riipuksen ripustimessa. Muutoin riipus ja helmet muovia ja nuo isot helmet lasia.

Tässä ollaan jo tutummilla seuduilla värimaailman puolesta ainakin! Omaan käyttöön jäävä koru, jossa vähän sekoiteltu tekniikoita ja materiaaleja. Idea lähti tuosta palasta pitsiä. Lisäsin kaveriksi Magsin avullta tunnistettuja happokäsiteltyjä akaatteja (nuo harmaat), jotka sain Minilace-blogin Maijalta. ♥ Noita napin vieressä olevia helmiä enn osaa tunnistaa, luulisin, että ovat joko muovia, lasia tai kiveä. Pinta on huokoinen, epätasainen, mutta ei karhea. Osasta valo hohtaa läpi (kuin savukvartsissa) ja niissä on ilmakuplia tai jotain valmistuksessa syntyneitä jälkiä, peräti kierrätystavaraa voivat olla (ostettu kierrätyskeskukselta, Helsingistä), sillä osassa oli puolihelmen muoto ja jälkiä vanhoista rei'istä. Painavampia kuin perusmuovihelmet ainakin. Nauha on trikoo-matonkudetta, jota käytin myös parissa äidilleni tekemässä korussa (pyysi lyhyttä, n.40cm pitkää, mustaa kaulakorua. Tarkasti myös helmen koko - herne - oli kerrottu), mutta annan hänelle/siskoilleni ensin mahdollisuuden valita vaihtoehdoista näköisensä ennen kuin julkaisen kuvan täällä.

13 kommenttia:

  1. ihanan runsaita koruja! Kauniit, luonnolliset sävyt näissä.

    VastaaPoista
  2. Kiitos Kati! Yleensä ujostelen tuollaisia runsaita/rönsyileviä koruja, mutta näistä tuli ihan kivat :)

    VastaaPoista
  3. Kupariperhonen on TOSI kiva! :)

    VastaaPoista
  4. Kiitos siskoseni! Se onnistui ihan hyvin, katsellust vähän samanlaisia jo jonkin aikaa. Paljon käytin kierrätysosiakin tähän.

    VastaaPoista
  5. Tykkään kovasti tästä alimmasta, monta mukavaa yksityiskohtaa!

    VastaaPoista
  6. Kiitos kommentista, Vikki! Tuo pitsi ja nappi löysi toisensa ja vaati kaverikseen jotain silmän iloa :)

    VastaaPoista
  7. Oletpas ollut ahkera, upeita kaikki. Kauniita värisävyjä ja ihania ideoita.

    VastaaPoista
  8. Hienoja kaikki, mutta tuo alimman monimuotoisuus kiehtoo <3

    VastaaPoista
  9. Kiitos Niina! Äidin korusta on tosiaan neljä-viisi versiota, eli ei tässä vielä kaikki :)

    Kiitos Mags! Alimman kanssa pääsi leikittelemaan materiaalien ja tekstuurien kanssa.

    VastaaPoista
  10. Vau, jotenkin puhutteleva tuo alin koru, tykkään! :)

    VastaaPoista
  11. Kiitos kuparikukka! Minäkin tykkään. ♥

    VastaaPoista